Pelipassi ja vakuutus

Jokaisella viralliseen kilpailutoimintaan osallistuvalla pelaajalla ja erotuomarilla tulee olla voimassa oleva, kyseiseen kilpailutoimintaan oikeuttava pelipassi eli lisenssi. Pelipassi antaa oikeuden pelata virallisissa otteluissa. Pelipassikausi on kalenterivuosi (1.1-31.12).

Lisäksi jokaisella 19-vuotiaalla ja sitä nuoremmalla pelaajalla tulee olla voimassa oleva kilpaurheilun kattava vakuutusturva. Aikuisella pelaajalla vakuutusturvan pakollisuus riippuu joukkueen sarjatasosta. Vakuutusturva voidaan hankkia pelipassin yhteydessä tai erillisenä, seuran tai pelaajan itsensä käyttämän vakuutusyhtiön kautta.

Vapaaehtoistyötä seurassa tekevät kuuluvat ilman erillisiä toimenpiteitä automaattisesti eri lajiliittojen ja Pohjola-yhtiöiden yhteisesti sopiman Tuplaturva-vakuutuksen piiriin. Tupla-turva sisältää sekä vapaaehtoisten tapaturmavakuutuksen että seuran vastuuvakuutuksen. Tapaturma voi sattua esimerkiksi talkoissa, valmennus-, koulutustapahtumissa, kilpailujen järjestelytehtävissä. Vakuutuksesta ei korvata tapaturmaa, jos se on sattunut kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa.

Pelipassit ja vakuutukset ostetaan ja lunastetaan Palloliiton Pelipaikka -henkilörekisterijärjestelmän kautta joukkueenjohtajan toimesta. Tilaukset suoritetaan seuran ohjeistuksen mukaan kootusti joukkueittain ennen uuden kalenterivuoden alkua sekä uusien pelaajien kohdalta yksittäisinä tilauksina. Pelipassien hinnat määräytyvät pelaajan iän mukaisesti.

Lisätietoa: https://www.palloliitto.fi/palvelut/digitaaliset-jasenpalvelut/pelipaikka-pelipassit-ja-vakuutukset

In English

Game pass and insurance

Every player and referee that participates in official competitions has to have a valid game pass/license that authorizes the specific competition. Game pass authorizes to play in the official matches. The game pass season is calendar year (1.1.-31.12).

In addition to that every 19-year-old and younger than that has to have valid insurance coverage that includes competitive sport. The adult players' compulsory to have insurance coverage depends on the division level they are playing. The insurance coverage can be purchased with the game pass or separately through the football club's or palyer's own insurance company.

The people doing volunteer work in the football club are automatically included in the sports associations and Pohjola company's Tuplaturva-insurance without doing any additional actions. Tuplaturva includes both volunteer workers' accident insurance and football club's liability insurance. An accident can happen, for example doing volunteer work, coaching, in training events or arranging the games. The insurance doesn't cover the accident if it happens in competitive sports or in its practice.

Game passes and insurance are bought and claimed from the Palloliitto Pelipaikka - data management on behalf of the team manager. Orders are made by teams according to the football club's instructions before the new calendar year starts. The new players game passes and insurances are ordered individually. Game passes' prices are determined based on the player's age.

More information in Finnish: https://www.palloliitto.fi/palvelut/digitaaliset-j...